Volter Kilpi: Alastalon salissa

Wu-huu - urakka on ohi!  Monta päivitystä tästä olen jo tehnytkin, mutta tässä se viimeinen - ja ehkä jokunen linkki niihin muihin päivityksiin.

Ajatus koko kirjan lukemiseenhan lähti siitä, että näin tienviitan "Voltterintie" - haa, Volter Kilpi - Alastalon salissa - eikös kaikkien kuulu lukea se, ihan niin kuin Kalevala, Seitsemän veljestä, Tuntematon sotilas, Täällä Pohjantähden alla ja mitä niitä on. Suomalaisia klassikoita ja kansalliseepoksia, kaikkien niiden vierasmaalaisten lisäksi. 

Siispä marssin kirjastoon ja lainasin ensimmäisen osan, vain 459 sivua. Aargh.. virhearviointi. Yritin urheasti, mutta ei, kaikki Alastalon vieraat eivät päässeet saliin asti, eivät tainneet päästä edes porstuaan asti (vai millähän nimellä sitä sanottiinkaan, no eteiseen joka tapauksessa). Palautin kirjan. Tämä tapahtui vuonna 2019.

Viime syksynä päätin kokeilla uudestaan ja lainasin kirjan äänikirjana Celiasta. Kahdessa osassa, kumpikin osa 18 h, yhteensä 36 tuntia. 
Aloitin kuuntelun 26.9.2023 ja lopetin 6.1.2024.

Suhtautumiseni kirjaan on vähän kaksijakoinen. Aluksi se oli totta puhuen hyvinkin tylsä: kuunnella kuinka se ja se ja se tuli sisälle ja kävi istumaan. Mutta jo piippujen valinta ja se kuka lopulta istui kenenkin viereen oli oikeastaan näin jälkikäteen ajateltuna ihan mielenkiintoista; miksi kukakin teki juuri niin? Ja millaisen istuinpaikan/istuimen kukakin valitsi - ei nimittäin loppujen lopuksi ollut ihan itsestään selvää kuka istui sohvalla, kuka tavallisella tuolilla, kuka salin ikkunaseinällä, kuka ovensuussa, kuka keinutuolissa keskellä lattiaa ja kuka Härkäniemen vieressä ja kuka Pukkilan vieressä. 

Lempihahmokseni kirjassa muodostui, muodostuipa hyvinkin, hyvinkin niin, kyllä hyvinkin muodostui,  kirjassapa hyvinkin, itse Pukkila. Pukkilapa itse, Pukkila poikansa Evaldin kanssa, Evaldin kanssa oli Pukkila tullut paikalle, poikansa Evaldin. 

Tuosta varmaankin voitte päätellä, millainen hahmo Pukkila oli 😂 Ääneen puhui Pukkila tuolla tavalla, ääneenpä hyvinkin, mutta myös ajatteli, itsekseen ajatteli. 

Monta tarinaa matkoista niin Ruotsiin, Englantiin kuin Saksaankin kirjassa kerrottiin, siinä parkkikirjan kirjoittamisen välissä, kun kukin kirjaan osansa parkista merkitsi. 

Mielenkiintoinen sattuma minusta oli se, että kun podin sairaalassa korvatulehdustani ja yhtenä aamuna taas korvapolilla istuin odottamassa vuoroani korvalääkärille, oli vähän turhan paljon aikaa, löysin lehdestä artikkelin Volter Kilvestä. Siitä kirjoitinkin erillisen päivityksen. 

Saatanpa kuulkaa joskus kuunnella tai jopa ihan lukea kirja-kirjan uudelleen, sillä pidin kirjan kielestä ja äänikirjassa on se hankala puoli, että et voi (tai se on hiukan hankalaa ainakin Celiassa - joidenkin kirjojen kanssa se onnistuu) palata edelliselle sivulle ja kirjoittaa ylös kuulemaasi sananpartta tai jotain muuta mielenkiintoista kohtaa. Äänikirjan selaaminen on hankalaa - mutta muuten se on kätevä. 

Äänikirjan lukijana Celiassa on Raila Hämäläinen ja mielestäni äänensä sopi kirjaan hyvin.