03 toukokuuta 2025

Heine Bakkeid: Meren aaveet

Heine Bakkeid, Meren aaveet

Thorkild Aske, pahan puolelle päätynyt poliisi on juuri vapautunut vankilasta. Pidätetty virasta loppuelämäkseen. Vankilan suihkuhuoneen katossa ollut putki ei kestänyt tarpeeksi pitkään, mutta sen verran kuitenkin, että Askelle jäi jonkinasteinen aivovamma. 
Vankilaan johtaneiden tapahtumien jäljiltä on kipuja eikä Aske pärjää ilman lääkkeitä.

Vastuuryhmä, johon kuuluu monen muun ohessa psykiatri, yrittää auttaa, mutta kipuja on liikaa..

Syyllisyyden riivaamana Aske ottaa vastaan erikoisen tehtävän ja lähtee Pohjois-Norjan perukoille etsimään kadonnutta nuorta yrittäjää, Rasmus Moritzenia. 
Tutkimukset vievät Asken vanhalle majakalle, jonka Rasmuksen äiti Anniken oli ostanut pojalleen ja jota Rasmus oli ruvennut korjaamaan. 

Myrskyssä aallot tuovat rantaan ruumiin - joka ei ole Rasmus. Avunpyyntö paikalliselle poliisille käynnistää pelottavan, kammottavan ketjun. 
Kuka oli sukelluspukuun pukeutunut hahmo joka katosi mereen, kun Aske soitti poliisille? Missä ovat poliisit joiden piti hakea Aske majakkasaarelta? 
Löytyykö Rasmus - mitä hänelle on tapahtunut?

Asken tehtävän lisäksi palataan hetkiin mitä tapahtui ennen kuin hän joutui vankilaan ja miksi Anniken turvautuu juuri häneen Rasmuksen löytämiseksi.

Kirjassa kuvatut väkivaltaiset kohtaukset tuntuivat välillä vähän liiankin hurjilta, mutta ei kirjan lukemista silti kesken voinut jättää. 
Sympaattinen päähenkilö, kaikesta omalaatuisuudestaan huolimatta.


Heine Bakkeid, s. 1974, on Pohjois-Norjasta lähtöisin oleva kirjailija jonka Thorkild Aske -sarjan ensimmäinen osa Meren aaveet on. 

Sarjan seuraavat osat ovat Paratiisin kutsu, Nuku lapsi armaani ja Haudattu salaisuus. Uusin osa Kuoleman lautturi ilmestyy 6/2025. 

Tähdet: 📚📚📚📚
Teksti: Heine Bekkeid
Kääntäjä: Jonna Joskitt-Pöyry
Kustannus: into
Sivuja: 335

Huhtikuussa luetut

 Ja taas on kuukausi kulunut. 
Jos puhun ihan totta, niin alla olevista viidestä kirjasta olen huhtikuussa lukenut vain kolme; Joonaanmäen valaat kuuntelin Celiasta kirjoittajan itsensä lukemana ja sitä todellakin suosittelen - kirja on kuulemma hänen itsensä lukemana niissä äänikirjapalveluissa joista Lukupiiriläiset olivat sitä kuunnelleet.

Heine Bakkeidin Meren aaveet on ollut sellaista "väliaikalukemista"  pari-kolme kuukautta eli aina kun ei ole ole ollut kirjaston kirjaa luettavana. Kirjastosta kun tuli vuoden vaihteessa varattua melkoinen läjä kirjoja ja ne tulivat sillä lailla sopivasti, että sain ne kaikki luettua ilman, että tarvitsi turhaan kiirehtiä tai palauttaa kesken (pikalainat). 

Nyt on paussi varatuissa kirjoissa ja oli aikaa lukea Meren aaveet loppuun ja ehkäpä jatkan seuraavalla osalla..
Mutta tässä siis huhtikuun luetut:

A. W. Yrjänä: Joonaanmäen valaat - seikkailukertomus 📚📚📚📚📚 (Lukupiiri kirja)
Linda Olsson: Sisar talossani 
📚📚½
Kate Thompson: Vihreän saaren laulu 📚📚📚📚
Alan Bennett: Epätavallinen lukija 
📚📚📚 (Lukupiiri kirja)
Heine Bakkeid: Meren aaveet 
📚📚📚📚


Alan Bennettin Epätavallinen lukija on Pöllön Lukupiirin toukokuun kirja; ehdin saada sen meidän kirjastosta hyvissä ajoin vappuviikolla ja kun viikko oli kovin hiljainen, ehdin lukea kirjan huhtikuun puolella. 
Ihan vain jos joku lukupiiriläinen täällä piipahtaa 😊 Aikaa lukemiselle siis on vielä vaikka kuinka ja paljon. 


Tervetuloa mukaan/tutustumaan Pöllön Lukupiiriin

24 huhtikuuta 2025

Kate Thompson: Vihreän saaren laulu

Kuka tietää, mihin aika juoksee? 

Kate Thompson kirjassa Vihreän saaren laulu yhdessä JJ Liddyn kanssa yrittää ratkaista arvoitusta.

Kinvaaran kylässä aika on kortilla - niin kuin nykyään taitaa olla joka paikassa?  Kun 15-vuotiaan JJ Liddyn äiti pyytää syntymäpäivälahjaksi lisää aikaa, JJ päättää toteuttaa äitinsä toiveen. 

Sitä ennen JJ saa koulussa kuulla suvustaan salaisuuden, jonka kaikki muut Kinvaaran kylässä tietävät paitsi JJ: hänen isoisoisänsä on murhaaja! 

Kinvaarassa kaikki osaavat soittaa ja tanssia: joku soittaa viulua, toinen huilua. Poliisipäällikkö banjoa - ja kylän uusi poliisi olisi valmis hajoittamaan banjon, jos saisi siihen mahdollisuuden.
Kun JJ, vanhan pelimannisuvun vesa lähtee etsimään aikaa, hän päätyy sattumalta keijujen maailmaan.
Keijujen maailmassa aika on aina ollut tuntematon käsite, mutta nyt JJ Liddyn saapuessa paikalle, asiat ovat sekaisin: aivan kuin aika vuotaisi ihmisten maailmasta keijujen maailmaan ja aiheuttaisi kaaosta kaikkialla. 

Jossain on aikavuoto. Pystyykö JJ pelastamaan keijut kuolemalta ja tukkimaan vuodon? Pystyykö hän hankkimaan äidilleen hänen haluamansa syntymäpäivälahjan?

Entä isoisoisä? Miten hän liittyy vanhan papin murhaan?

Aikuisten satu, joka sisältää paljon irlantilaisia lauluja, jotka löytyvät mm. youtubesta.

Ja keijut 🤔 Tiesitkö, että on erilaisia keijuja? On keijuja jotka muistuttavat Helinä Keijuja - keveitä ja kauniita. Mutta irlantilaiset keijut.. Ne ovat erilaisia. Minulle ne olivat yllätys. Eivät nekään ilkeitä ole, mutta niillä on erilaiset voimat ja... No, lukemalla kirjan, voit ottaa itse selvää. 

Tähdet: 📚📚📚📚
Teksti: Kate Thompson
Kääntäjä: Jaakko Kankaanpää
Kustannus: Gummerus
Sivuja: 375

22 huhtikuuta 2025

A. W. Yrjänä: Joonaanmäen valaat

 Pöllön lukupiirin 2/2025 kirja oli aikuisten seikkailukirja Joonaanmäen valaat, kirjoittaja
A. W. Yrjänä

A. W. Yrjänä (Aki Ville Yrjänä) tunnetaan runoilijana ja CMX-yhtyeen laulajan, sanoittajana ja basistina. Hänen on myös säveltänyt suurimman osan CMX-yhteen lauluista. 
Hän on julkaissut kuusi runokirjaa. 

Joonaanmäen valaat on Yrjänän esikoisromaani. 

Kuvaus kirjasta ja minun sekä muiden lukupiiriläisten mietteet kirjasta löytyy Lukupiirin omasta blogista:

Pöllön Lukupiiri: Lukupiiri 2/2025 - A. W. Yrjänä: Joonaanmäen valaat






18 huhtikuuta 2025

Linda Olsson: Sisar talossani

 Kiirettä on pitänyt, mutta nyt olen viimein lukenut viime vuoden joulukalenterista saamani kirjan, Linda Olssonin Sisar talossani.

Nimensä mukaisesti kirja kertoo sisaruksista, Mariasta ja Emmasta. 

Maria odottaa talossaan Costa Bravan rannikolla sisarpuoltaan Emmaa. 
Äidin muistotilaisuudessa ohimennen heitetty kutsu tulla kylään, vain jotain sanoakseen, oli jo unohtunut, kunnes Maria oli saanut Emmalta viestin. Nyt hän voisi tulla. 
Kutsusta oli jo kaksi vuotta ja Maria ja Emma olivat muutenkin jääneet etäisiksi toisilleen - jo ikäeronkin vuoksi. 

Muistotilaisuuden jälkeen Maria on rakentanut itselleen uuden elämän uudessa paikassa, meren äärellä ja nyt hänestä tuntuu, että Emma tunkeutuu luvatta hänen yksityisalueelleen, häiritsemään hänen elämänsä hiljaista tasapainoa.

Emma haluaa puhua ja käydä läpi vanhoja asioita, Maria ei ole valmis siihen, ei halua. 

Sisarusten välillä on vaivaannuttavia hetkiä - mutta niin on minun mielestäni myös lukijalle. Sisarukset kyllä puhuvat, mutta puhuvatko sittenkään oikeista asioista? Niistä, jotka selvittämällä etäisyys ja ehkä ikäerokin pienenisi? 
Ehkä ei ollut tarkoituskaan kertoa lukijalle perheen kaikista asioista, annettiin kuitenkin ymmärtää, että kaikki perheessä ei ollut kohdallaan silloin kun Emma syntyi - kuten ei silloinkaan kun Marian kaksoissisar Amanda kuoli. 

Olsson kirjoitti romaania samassa pohjoisespanjalaisessa Cadaquésin kylässä, jonne kirjan tapahtumat sijoittuvat.

Tämä kirja ei aiheeltaan ollut sellainen, joka saisi lisäämään kirjailijan muut kirjat Lukemattomien listalle ainakaan toistaiseksi, mutta Olsson teksti noin yleensä oli ihan sujuvaa ja helposti luettavaa. Ehkä siis joskus vielä palaan  tuotantoonsa. 

Linda Olsson on ruotsalaissyntyinen (s. 1948) kirjailija, joka asuu Uudessa-Seelannissa. 

Hänen esikoisteoksensa käännettiin suomeksi 2009; Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Se sai maailman kantaesityksen Oulun kaupunginteatterissa vuonna 2015. 



Tähdet: ⭐⭐½
Teksti: Linda Olsson
Suomennos: Anuirmeli Sallamo-Lavi
Kustantaja: Gummerus
Sivuja: 243

05 huhtikuuta 2025

Maaliskuussa luetut

 Kevättä kohti luettujen kirjojen määrä per kuukausi näköjään vähenee, vaikkei maaliskuussa vielä pihahommia olekaan. 
Taisin viettää maaliskuussa paljon aikaa koneen ääressä; osan ajasta vietin ainakin miettien ja suunnitellen ja kysellen kiinnostusta ja ajatuksia Lukupiirin perustamiseksi.

Ilokseni sainkin mukaani monta lukijaa Lukupiiriin, jonka (itsekkäästi) nimesin
Pöllön Lukupiiriksi  



Tällainen lyhyt lista tuli maaliskuun kirjoista:

Maija Kajanto: Kardemummajoulu 📚📚📚📚
Liane Moriarty: Nainen joka unohti 📚📚📚
Sisko Istanmäki: Yöntähti 📚📚½ (Lukupiirin 1. kirja)


Aloitin kyllä Eva Franzin Anna Glad -sarjan uusimman: On lähtösi huoleton, mutta jätin sen luettavaksi Äidilleni. Palaan siihen myöhemmin.

26 maaliskuuta 2025

Sisko Istanmäki: Yöntähti

 Sisko Istanmäen Yöntähti on Pöllön Lukupiirin (itsekkäästi nimetty..) ensimmäinen kirja. 

Lainaus esittelystä kirjan takakannesta löytyy Lukupiirin omasta blogista ja minun ajatukseni ja mielipiteeni kirjasta kommenteista 

Pöllön Lukupiiri: Lukupiiri 1/2025 - Sisko Istanmäki: Yöntähti


Tähdet: ⭐⭐½
Teksti: Sisko Istanmäki
Kustantaja: Tammi, 2008
Sivuja: 205

Heine Bakkeid: Meren aaveet

Heine Bakkeid, Meren aaveet Thorkild Aske, pahan puolelle päätynyt poliisi on juuri vapautunut vankilasta. Pidätetty virasta loppuelämäkseen...