Roald Dahl: Henry Sugarin ihmeellinen tarina

Roald Dahlin "Henry Sugarin ihmeellinen tarina ja kuusi muuta" oli minulle valitettavasti lievä pettymys. 
Ne muutamat Roald Dahlin tarinat jotka olen joko lukenut tai nähnyt elokuvana, ovat olleet viihdyttäviä. Iloisia. Surullisia. Opettavaisia. Sarkastisia. Elämänmakuisia.

Henry Sugarin ihmeellinen tarina - siitä pidin ja se itsessään piti otteessaan tarinansa ajan. 
Varakastakin varakkaampi mies, jonka oma keksimä motto oli "Parempi ottaa lievät moitteet kuin hoitaa työläs tehtävä", oli sitä mieltä, että työnteko on turhaa.
Henryn luettua tarinan intialaisesta miehestä, joka näkee ilman silmiä, hän päättää opetella tuon taidon - sillä voisi ansaita lisää, lisää rahaa. 

Mutta kuinka sitten käykään; oman omaisuuden kasvattaminen ei tunnukaan enää hyvältä. Ensimmäisten kasinovoittojen jälkeen rahan jakaminen muille tuntuu hyvältä ja poliisin käydessä ovella; Henry on aiheuttanut liikennekaaoksen heittelemällä seteleitä parvekkeeltaan, hän saa ajatuksen... Sen toteuttamiseksi hän tarvitsee avukseen kirjanpitäjäänsä ja vielä myöhemmin maskeeraajaa.

Henry Sugar - oman aikansa Robin Hood?

Netflixiltä löytyy tästä tehty lyhytelokuva, jossa Henry Sugaria esittää Benedict Cumberbatch, sen ajattelin katsoa. 

Kirjan muut tarinat

* Poika joka puhui eläinten kanssa 
- kirjan ensimmäinen tarina ja tätä lukiessa odotin kirjalta vielä paljon: Pieni poika pelastaa ison, vanhan kilpikonnan puhumalla niin kilpikonnalle kuin isälleen ja hotellin johtajalle, jotta kalastajien pyytämä kilpikonna vapautettaisiin takaisin merelle
* Peukalokyytiläinen
- peukalokyytiläinen - vaiko sittenkin taskuvaras...
* Mildenhallin aarre
- peltoa kyntäessä löytyy aarre, roomalaisten hopea-astioita ja kaksi kummilusikkaa. Lain mukaan löydöstä pitää ilmoittaa poliisille palkkion maksamiseksi, mutta...
* Joutsen
- tämä tarina oli se, jonka jälkeen olin laittaa "kirjan kannet kiinni".
Kaksi nuorta poikaa, lintujen ampumista, kolmannen pojan julmaa kiusaamista.. Tästä tarinasta en löytänyt mitään hauskaa, sarkasmia, opetusta - en mitään muuta kuin ilkeyttä, pahuutta, julmuutta. 

Koska kirjasta oli kuitenkin "nimikappale" vielä lukematta, luin tuon itse Henry Sugarin ihmeellisen tarinan  ja yritin vielä sinnitellä viimeisetkin tarinat 
* Onnenkantamoinen  ja
* Lastenleikkiä

En kuitenkaan saanut enää minkäänlaista otetta noihin viimeisiin tarinoihin ja kun oltiin sopivasti menossa kylille ja muut kirjaston kirjat olit jo palautettavissa, nappasin kirjanmerkin pois kirjan välistä ja palautin tämänkin kirjan. 

Tästä kirjasta jäi vähän ikävä maku, kun kuitenkin tiedän, että Dahlin kirjat ovat viihdyttäviä ja niitä tavallisesti luen hymy huulilla. 
Ei tämä viimeiseksi Roald Dahlin kirjaksi jää, tämä ei nyt vain napannut. Seuraava sitten.

Jenny Colgan: Aamuruskoja ja uusia alkuja

 Marisa Rossi kärsi isoisänsä kuolemasta lähtien ahdistuneisuushäiriöstä. 
Kun ennen iloinen ja seurallinen, muille kokkaamisesta rakastava Marisa vetäytyi omaan huoneeseensa eikä ystävän ja kämppäkaverin houkuttelusta huolimatta suostunut enää osallistumaan yhteisiin illanviettoihin ja teki vain etätöitä - ystävä tarjosi (=pakotti) Marissalle ratkaisun. 

Caius järjesti hänelle asunnon, pakopaikan Moun Polbearnen vuorovesisaarelta. Hänen enonsa Reuben oli rakennuttanut saarelle mökkejä, tarkoituksenaan perustaa mökkikylä, josta vuokrata mökkejä turisteille - ja ehkä saada saarelle lisää asukkaita, olihan hän juuri laittanut rahaa kouluun..

Yksinäisyyttä, rauhaa- sitä Marisa toivoo, mutta se tuntuu mahdottomalta, kun viereinen mökki on vuokrattu omalaatuisella, karhumaiselle venäläiselle pianonsoitonopettaja Alekseille. 

Aleksein avulla ja saarta riepottelevan myrskyn jälkeen, kun kaikki ovat kantaneet kortensa kekoon vaurioiden korjaamiseksi Marisa alkaa pikkuhiljaa uskaltautua ulos kuorestaan. Kun vielä kylän leipomo ja Polly kaipaavat pelastajaa, avautuu Marisalle lopulta uusi elämä - eivätkä tulevat vastoinkäymiset enää vedä häntä samanlaiseen mustaan kaivoon, kuin isoisän kuolema. 

Jostain syystä ei Colganin kirja tällä kertaa tahtonut "lähteä lentoon", ei samalla tavalla kuin aikaisemmat kirjat - olisiko vähän häirinnyt se, että kirja alkoi uudella päähenkilöllä, Marisalla ja lyhyesti hänen tarinallaan ja sitten yhtäkkiä hypättiinkin taas Mount Polbearneen, jossa Marisan tarinan ohessa käytiin läpi vanhojen tuttujen murheita ja iloja? 
Kun taas vastaavasti Koti pikkusaarella -sarjassa oltiin täysin eri ympäristössä ja eri henkilöiden elämässä. 

Enpä tiedä, mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä paremmin lukeminen alkoi sujua ja tunnustan, taisi vanhan Pöllön silmät joissain kohti vähän kostuakin 😉

Maija Kajanto: Sahramisyksy

 Maija Kajannon Kahvila Koivu -sarjan kolmas osa Sahramisyksy tuli kuunneltua heti edellisen osan, Taatelitalven perään. 

Krissen ja Tommin kesäloma ja samalla pakusta rakennetun retkeilyauton koeajo on lopuillaan ja paluu Pyhävirralle edessä. 
Edessä on myös uusi syksy, uusia alkuja monella taholla. 
Uuden kunnanjohtajan myötä tulee kuntaan uusia kehityssuunnitelmia, Kahvila Koivun ja hotellin arki kukoistavat. 
Kummallinen tulipalojen sarja saa kuitenkin kuntalaiset varpailleen: kuka ja miksi? Jokaisella lienee omat epäilyksensä syyllisestä, kunnes Heta, Krissen paras ystävä, pääsee syyllisen jäljille ja syyllinen saadaan kiinni. 
Sitä ennen on koettu iloja ja suruja, on mietitty tulevaisuutta, tehty päätöksiä monella eri taholla ja...

Krisse pitää hotellilla alakoululaisille leivontakerhoa, mummo kiertää Kuisman kanssa retkeilyautolla Suomea ja Lofoottien kautta Ruotsiin kunnes syksyn pimetessä palaa kotiin. Krissen äitikin ilmestyy Pyhävirralle - moni asia Krissen elämässä ehtii muuttua ennen kuin syksy taas alkaa kääntyä talveksi.

Samaa tuttua ja leppoisaa Pyhävirtalaista elämää, vaikka tuhopoltot elämää sekoittivatkin. 

Kirjassa on useita ruoka- ja leivontaohjeita, kaikissa mukana sahramia - johtuu kai siitä, ettei Kajanto itse ole koskaan oppinut käyttämään ruuanlaitossa sahramia.

Painetussa kirjassa ruoka-/leivontaohjeet ovat ihan ok; lukiessa niiden ohi voi helposti hypätä ja palata sitten kun on kirjan lukenut tai sitten kun tuntuu siltä, että nyt ohjetta voisi kokeilla. 
En tiedä muista, mutta ainakin Celian äänikirjoja kuunnellessa ohjeiden ohi "kelaaminen" on hankalaa: kelaus tapahtuu x sekunnin pätkissä eli kelaat eteenpäin, sitten vähän taaksepäin jne. No, pikkujuttujahan nuo on. 

Sitruunakevättä odotellessa; laitoin varaukseen ihan painettuna kirjana. Jonnekin sijalle 195 jäin 😄

Maija Kajanto: Taatelitalvi

Maija Kajannon Taatelitalvi on Kahvila Koivu -sarjan toinen osa.

Ensimmäisessä osassa, Korvapuustikesä, Kristiina "Krisse" Kivimaa saa tarpeekseen työstään isossa ravintola-alan yrityksessä, hyppää bussiin ja matkustaa mummon luo Keski-Suomeen, Pyhävirran kylään. 
Auttaminen mummon Kahvila Koivussa on terapiaa Krisselle, jota elämä on murjonut monin tavoin ja kesä kuluu kuin siivillä.

Taatelitalvi tuo talven ja joulun Pyhävirralle. Kylään alkaa virrata turisteja lähellä olevan laskettelurinteen ansiosta - ja kukapa ei tahtoisi viettää aikaa rauhallisessa maalaismaisemassa. 

Virkavapaalla olevaa kunnanjohtaja Tommi on kadonnut jäljettömiin ja Krisse kaipaa häntä. Juuri kun hän luuli löytävänsä rinnalleen jonkun - se joku katosi jäljettömiin...
Mummollakin on omat menonsa ja kun hän lopulta kertoo uutisensa, yllättyy Krisse täysin eikä osaa sanoa mitäään. Paras ystävä on matkalla toisella puolen maapalloa..

Krissen järven rannalle avaama hotelli pitää Krissen ja isän vierailullaan mukanaan tuoman Jennan mukavan kiireisinä, mutta joulu... sähkökatko meinaa pilata niin Krissen, Jennan, mummon kuin Krissellä kahvilassa töissä olevan, raskaana olevan Maisankin maalaisjoulun - mutta lopulta kaikki päätyy vielä parhain päin.

Tämä oli taas sellaista mukavaa, leppoisaa luettavaa; sellaista tarinaa johon olisi halunnut itsekin sukeltaa mukaan. 

Kuuntelin kirjan Celiasta, lukijana Pinja Flink. Vähän toisenlaista lukijaa olisin toivonut, mutta kyllä tämän kirjan näinkin kuunteli.

Kahvila Koivu -sarjaan kuuluu vielä 
Sahramisyksy
Sitruuunakevät
Kardemummajoulu (15.11.2024)

Lisäksi Kajanto on kirjoittanut Titta -trilogian, jonka osia ovat
Mittoja ja tilaustöitä
Itsepä tilasit
Kuin tilauksesta

Maija Kajanto on v. 1978 Hämeenlinnassa syntynyt kirjailija, toimittaja ja viestinnän asiantuntija joka asuu Helsingissä. Perheeseen kuuluu avomies ja yksi lapsi.