Roald Dahlin "Henry Sugarin ihmeellinen tarina ja kuusi muuta" oli minulle valitettavasti lievä pettymys.
Ne muutamat Roald Dahlin tarinat jotka olen joko lukenut tai nähnyt elokuvana, ovat olleet viihdyttäviä. Iloisia. Surullisia. Opettavaisia. Sarkastisia. Elämänmakuisia.
Henry Sugarin ihmeellinen tarina - siitä pidin ja se itsessään piti otteessaan tarinansa ajan.
Varakastakin varakkaampi mies, jonka oma keksimä motto oli "Parempi ottaa lievät moitteet kuin hoitaa työläs tehtävä", oli sitä mieltä, että työnteko on turhaa.
Henryn luettua tarinan intialaisesta miehestä, joka näkee ilman silmiä, hän päättää opetella tuon taidon - sillä voisi ansaita lisää, lisää rahaa.
Mutta kuinka sitten käykään; oman omaisuuden kasvattaminen ei tunnukaan enää hyvältä. Ensimmäisten kasinovoittojen jälkeen rahan jakaminen muille tuntuu hyvältä ja poliisin käydessä ovella; Henry on aiheuttanut liikennekaaoksen heittelemällä seteleitä parvekkeeltaan, hän saa ajatuksen... Sen toteuttamiseksi hän tarvitsee avukseen kirjanpitäjäänsä ja vielä myöhemmin maskeeraajaa.
Henry Sugar - oman aikansa Robin Hood?
Netflixiltä löytyy tästä tehty lyhytelokuva, jossa Henry Sugaria esittää Benedict Cumberbatch, sen ajattelin katsoa.
Kirjan muut tarinat
* Poika joka puhui eläinten kanssa
- kirjan ensimmäinen tarina ja tätä lukiessa odotin kirjalta vielä paljon: Pieni poika pelastaa ison, vanhan kilpikonnan puhumalla niin kilpikonnalle kuin isälleen ja hotellin johtajalle, jotta kalastajien pyytämä kilpikonna vapautettaisiin takaisin merelle
* Peukalokyytiläinen
- peukalokyytiläinen - vaiko sittenkin taskuvaras...
* Mildenhallin aarre
- peltoa kyntäessä löytyy aarre, roomalaisten hopea-astioita ja kaksi kummilusikkaa. Lain mukaan löydöstä pitää ilmoittaa poliisille palkkion maksamiseksi, mutta...
* Joutsen
- tämä tarina oli se, jonka jälkeen olin laittaa "kirjan kannet kiinni".
Kaksi nuorta poikaa, lintujen ampumista, kolmannen pojan julmaa kiusaamista.. Tästä tarinasta en löytänyt mitään hauskaa, sarkasmia, opetusta - en mitään muuta kuin ilkeyttä, pahuutta, julmuutta.
Koska kirjasta oli kuitenkin "nimikappale" vielä lukematta, luin tuon itse Henry Sugarin ihmeellisen tarinan ja yritin vielä sinnitellä viimeisetkin tarinat
* Onnenkantamoinen ja
* Lastenleikkiä
En kuitenkaan saanut enää minkäänlaista otetta noihin viimeisiin tarinoihin ja kun oltiin sopivasti menossa kylille ja muut kirjaston kirjat olit jo palautettavissa, nappasin kirjanmerkin pois kirjan välistä ja palautin tämänkin kirjan.
Tästä kirjasta jäi vähän ikävä maku, kun kuitenkin tiedän, että Dahlin kirjat ovat viihdyttäviä ja niitä tavallisesti luen hymy huulilla.
Ei tämä viimeiseksi Roald Dahlin kirjaksi jää, tämä ei nyt vain napannut. Seuraava sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun tulit käymään! Jätä joku merkki itsestäsi, mielellään jotain mukavaa :) En ole mikään kirja-arvostelija, kerron vain tykkäsinkö minä kirjasta vai en ja jos tunnen sinut, saatan osata sanoa, tykkäisitkö sinä :)