03 syyskuuta 2025

Elokuussa luetut

 Elokuun "lukeminen" muuttui kuuntelemiseksi. Käsityönä oli ristipistotyö ja tv:stä tuli urheilua. Urheilua voi katsella ilman selostusta ja kuunnellut kirjat olivat suurimmalta osalta kevyttä kesäkirjallisuutta eli helppoa kuunneltavaa ristipistotyötä tehdessä.

Lukupiirin kirjaan oli keskityttävä, mutta senkin otin kuunteluun, jotenkin sen lukeminen ei tuntunut etenevän.
Liekö vika ollut ihan vain kesän viimeisessä kuukaudessa, mutta mikään lukeminen ei oikein tahtonut sujua, Toshikazu Kawaguchin kirja oli "pakko" lukea sillä se on vastikään ilmestynyt eikä sitä vielä löydy Celiasta.

Syksy, uudet kirjat ja uudet seikkailut - lukemisiin! 

************************

Emma Ranta: Kohtalona Kielokumpu 📚📚📚📚
Vuokko, Orvokki, Lilja - ja Lepokoti Kielokumpu. Mitä yhteistä kaikilla kukkasilla oikein onkaan?
Liljan on etsittävä Kielokumpuun emännöitsijä siksi aikaa kun hän lähtee hoitamaan itsensä kuntoon. Lääkärin sanat olivat pysäyttävät, mutta samalla myös pistivät Liljaan liikettä: nyt ei voi aikailla. Jonkun on pidettävä huolta hänen "pojistaan": Voitosta ja Sulevista. 
Aikamiehistä, jotka olivat lapsina kumpikin sairastaneet aivokalvontulehduksen ja olivat kooltaan isoja miehiä mutta mieleltään pikkupoikia. Jonkun oli tultava huolehtimaan heistä.
TE-keskuksen kautta löytyi Elli, joka saapui Kielokumpuun 5-vuotiaan poikansa Jalmarin kanssa kun Lilja oli jo lähtenyt siskonsa luo. 
Pojat olivat olleet naapurissa Markun luona ja kaikki kolme saapuivat nyt yhdessä esittäytymään, pojat vähän kyräillen, mutta pieni Jalmari onnistui rikkomaan jään poikien ja Ellin välillä. 
Kielokummussa asiat alkoivat sujua hyvin, naapurissa ei niinkään hyvin. Liljankin asiat hoituivat hyvin, kunnes hän sairaalassa leikkauksen jälkeen luuli näkevänsä näkyjä: Orvokki. Kielokummun entinen apulainen.
Mitä kaikkea Kielokummusta ja Liljan entisestä aviomiehestä Hanneksesta loppujen lopuksi niin Orvokin kuin Lepokodin ja sen naapurin ohitse tehtävän tien työmaan mukana selvisikään? Löysikö Elli onnen maalta? Oliko Liljalle vielä onnea varattuna, entä Markulle sen jälkeen kun Aija pakkasi tavaransa ja muutti takaisin kaupunkiin? 

Emma Ranta: Mysteerimiehen lumoissa 📚📚📚📚
Eve on päättänyt paeta asunnossaan sattuneen vesivahingon remonttia tyhjillään olevaan mummolaan. Mummola on ollut tyhjänä jo monta vuotta, isän mukaan siellä on ollut vuokralla joku hänen ystävänsä tuttava, mutta hän on jo lähtenyt pois. Talossa saattaa olla jotain tavaraa, mutta ne voi heittää pois. Mutta miten Eve luulee pärjäävänsä siellä; ei juoksevaa vettä, ulkohuussi.. Eve päättää näyttää.
Hänen päästyään perille Marjorantaan, mummola on pahemmassa kunnossa kuin hän odottikaan, mutta sitkeällä työllä ja sisulla hän sai talon siivottua asuttavaan kuntoon muutamassa päivässä. Kaikki olisi hienosti ilman naapurin isäntää, joka ilmestyi kuin tyhjästä selän taakse neuvomaan milloin missäkin ja kyselemään isän bisneksistä. Mitä ne hänelle kuuluivat. 
Ajan kanssa Eve kuitenkin pääsi väleihin niin naapurin kuin muidenkin paikkakuntalaisten kanssa. 
Mutta kuka yrittää sisään keskellä yötä ja juoksee karkuun Even huutaessa suoraa kurkkua? Mies muistutti etäisesti samaa miestä joka oli tullut vastaan isän toimiston ulko-ovella ja jonka kuva oli vintissä lipaston päällä. Kuka kumma se oli?
Kun Eve sitten päättää lähteä tapaamaan isäänsä mökille, mies on sielläkin - ja jonkin ajan kuluttua hän on näkevinään miehen paloauton ratissa kylän pääkadulla, kun he Inkerin kanssa järjestävät Inkerin vintage -myymälän muotinäytöstä.
Mistä oikein on kyse, kuka on tuo Mysteerimies?

Emma Ranta: Sattuman sanelema 📚📚📚📚
Lääkärinä työskentelevä Elisa saa terveyskeskuslääkärin sijaisuuden vanhassa kotikaupungissaan Saarlahdessa. Heti ensimmäisellä viikolla istuessaan kahvilassa vanhan ystävänsä Marin ja hänen pienen tyttären kanssa, Elisalle käy selväksi, että Marilla oli taka-ajatus, tarkoitus ei ollut lämmittää vanhaa ystävyyttä vaan jotain ihan muuta. 

Kun Elisa pelastaa naapuripöydän pienen tytön. Malvan, tukehtumasta - tietämättä kenen tyttärestä on kysymys - Mari poistuu paikalta niskojaan nakellen; Elisan on turha odottaa tämän enempää.  
Lyhyt sijaisuus on sattumia täynnä ja sattumat jatkuvat, kun hän ottaa vastaan uuden sijaisuuden 400 km:n päässä Vihtajoella. Kerrottuaan äidilleen uudesta sijaisuudesta, äiti valahtaa kalpeaksi ja saa lähes kohtauksen. "Miksi juuri Vihtajoki, onhan Suomessa muitakin paikkoja" Elisa on ihmeissään.
Vihtajoella moni asia Elisan elämässä alkaa selvitä, sillä aikaa kun hänen kahvilassa pelastamansa Malvan elämä on vaakalaudalla. Isä antaa Malvalle kaiken aikansa, mutta äiti asettaa ystävät ja elämänsä Amerikassa kaiken muun edelle. 
Mitä selviää Elisan elämästä ja miten Malvan ja isänsä NHL-uran lopulta käy.

Emma Ranta: Takaisin Tuulniemeen 📚📚📚📚
Leskeksi jäänyt, entinen Tuulniemen emäntä Riitta-Liisa saa yllättäen kutsun juhannuksen viettoon entiselle kotitilalleen Tuulniemeen. Miksi ihmeessä? Jonkinlaiset peijaiset on kyseessä, tila on myyty ja suku kokoontuu viimeistä kertaa yhteen, Riitta-Liisakin halutaan mukaan.
Ilman tyttärensä Tiian lievää painostusta ja pian 100 vuotta täyttävää Elleniä, joka tuntui aikanaan olleen ainoa, joka oli Riitta-Liisan "puolella", kun Mikon ongelmat tulivat ilmi, hän ei olisi sinne lähtenyt.
Juhannuksen vieton, tämän hetken, rinnalla kulkee tarina 1970-luvun nuorista: rikkaan talon pojasta ja köyhän talon tytöstä, joiden seurustelua ja avioliittoa ei kumpikaan perhe sulata. Kun lapsia ei parille siunaannu, syy on anopin mielestä miniän ja Riitta-Liisan olo maatilalla entistä tukalampaa. Mikko ei tehnyt siitä helpompaa - ei pahuuttaan tai ilkeyttään, vaan omalla taholla omaa pahaa oloaan purkamalla. 
Ellenillä on kuitenkin "ässä hihassaan" ja vaikka on jo aikanaan yrittänyt paria auttaa, on vielä jotain, millä hän yllättää Riitta-Liisan, tuplaten. 

**********
Emma Ranta oli uusi tuttavuus ja mukavaa kesäluettavaa. Kussakin kirjassa n. 140-160 sivua eli muutaman tunnin/yhden illan luettavia. 

Muuten sujuvaa luettavaa eikä turhaa "mitä pukisin tänään päälleni" -pohdintaa, mutta harmi kyllä näissä jokaisessa oli kirjailijalta ja kustannustoimittajalta (kai Saga Egmontillakin sellaista käytetään?) jäänyt huomaamatta pienet bugit: yhdessä kohtaa Jalmarin isän nimi oli Jarmo, seuraavassa se olikin Esa. 
Toiseen kirjaan oli kirjoitettu kahden henkilön keskustelu, mutta keskustelijoiden niminä olikin sama nimi.  Pikkujuttuja, mutta pistivät silmään kuitenkin. 
Tykkäsin ja jos Ranta lisää kirjoja kirjoittaa, luen kyllä varmasti välipaloina. Nyt luin näin nopeasti kaikki perätysten, kun oli varattuna kirjastosta ja kaikissa vain parin viikon laina-aika ja yöpöydällä vielä lisää 😊

Vaula Norrena: Littana 📚📚📚📚

Pöllön Lukupiirin kirja (6/2025) Tositarina kiinalaisesta perheestä, johon yhden lapsen politiikan aikana syntyi esikoistyttären jälkeen syntyi hartaasti toivotun pojan sijasta toinen tytär. Poikalapset olivat siihen aikaan mittaamattoman arvokkaita ja kun toinenkin lapsi oli tytär, siitä aiheutui perheelle taloudellisten vaikeuksien lisäksi monenlaisia muita vaikeuksia. 
Itseäni ei niinkään se, mitä vaikeuksia perhe ja suku toisen tyttären syntymä aiheutti järkyttänyt, vaan se miten pientä viatonta tyttöä. Miten aikuiset ihmiset saattoivat käyttäytyä lasta kohtaan sillä tavalla. Yritän selittää asiaa itselleni sillä, että vanhemmat ovat kouluttamattomia maalaisia, Kiinan hallituksen perhepolitiikka oli sellaista kuin se oli, mutta siltikään en pysty täysin käsittämään. 
En sitäkään, miten eri tavalla vanhemmat kohtelivat sisaruksia perheen muutettua Suomeen. 
Tarina oli kuitenkin kaikkien tietoiskujen ryydittämänä mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. 


Toshikazu Kawaguchi: Ennen kuin muisto haalistuu 📚📚📚📚

Toshikazu Kawaguchin Kahvia ja aikamatkailua -sarjan kolmas osa Ennen kuin muisto haalistuu on siirtynyt Tokiosta Pohjois-Japanin Hakodate-vuoren rinteellä sijaitsevaan kahvila Donna Donnaan. Kauniiden näkymien ja herkullisen kahvin lisäksi myös siellä on tietty pöytä, josta voi matkustaa ajassa - aivan kuten kahvila Funiculì Funiculàssakin.

Ensimmäinen tarina 
Tytär, joka ei voinut huutaa: "Idiootit" 

Toinen tarina
Koomikko, joka ei voinut kysyä: "Oletko onnellinen?"

Kolmas tarina
Pikkusisko, joka ei voinuts sanoa "Anteeksi"

Neljäs tarina
Nuorukainen, joka ei voinut tunnustaa: "Rakastan sinua"

Neljä erilaista tarinaa. Neljä kohtaamista. Yksikään kohtaaminen ei muuttanut nykyhetkeä, eikä tuonut menetettyjä rakkaita takaisin, mutta.. jotain tapahtui kuitenkin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun tulit käymään! Jätä joku merkki itsestäsi, mielellään jotain mukavaa :) En ole mikään kirja-arvostelija, kerron vain tykkäsinkö minä kirjasta vai en ja jos tunnen sinut, saatan osata sanoa, tykkäisitkö sinä :)

Elokuussa luetut

  Elokuun "lukeminen" muuttui kuuntelemiseksi. Käsityönä oli ristipistotyö ja tv:stä tuli urheilua. Urheilua voi katsella ilman se...