Jenny Colgan: Joulu suolaisten tuulten saarella

Jonotuksen ja pienen kommelluksen (mitäpä muutakaan, kun kyseessä on Pöllö...) jälkeen sain ilmoituksen varauksen saapumisesta juuri sopivasti: kirjastossa oli jo yksi varaus joka oli noudettava juuri sinä päivänä ja olimme venyttäneet liikkeelle lähtöä hoitaaksemme kolme muutakin kärpästä samalla reissulla. 

Olin siis Reppanaisen vinkistä varannut Jenny Colganin kirjan Joulu suolaisten tuulten saarella. Jouduin sitä vähän toista viikkoa odottamaan ja siinä välissä ehdin lukemaan Koti pikkusaarella -sarjan toisen osan. 

Tämän kirjan kanssa kävi niin, että se meni meidän seudun toiseen kirjastoon, ei minun kotikirjastooni. Ei hätä sen näköinen, asia hoitui puhelinsoitolla ja kirja lähti matkaan tänne lähemmäs.

Kirja oli samanlaista leppoisaa ja nopeaa luettavaa kuin muutkin Colganin kirjat. En voi sanoa, että kirja olisi ollut pettymys, mutta nimen perusteella odotin jotain muuta - vähän jouluisempaa, vähän enemmän joulunviettoa. 

Kun Fintanin maailma oli sarjan edellisessä osassa romahtanut hänen kuultuaan vastavihityn aviomiehensä Coltonin sairaudesta, oli alusta alkaen selvää mitä kirjassa tulee tapahtumaan ja sitä venytettiin kirjan loppuun asti; se tuntui vähän pitkästyttävältä, vaikkei kirja varsinaisesti sitä ollutkaan.

Saaren lääkärin Saifin kutsu mantereelle antaa toivoa perheen yhdistymisestä, mutta jälleen kerran Saif saa pettyä. Pojat on löydetty ja heidät hän on saanut luokseen, mutta vaimoaan hän odottaa yhä.

 Saifiin rakastunut opettaja saa vuoroin toivoa, vuoroin pettyä karvaasti. Tuleeko Koti pikkusaarella -sarjalle vielä jatkoa; saammeko tietää miten Saifin ja Lornan käy?

Entä Flora ja Joel? Pääseekö Joel viimeinkin irti menneisyyden haamuista ja pystyy rakastamaan Floraa ja perustamaan perheen hänen kanssaan?

Saarelaisten pienet hyvän tahdon eleet, ystävällisyys ja yhteenkuuluvaisuus tekivät kirjasta "tutun Jenny Colganin" eikä lukemiseen mennyt kuin päivän verran 😍 - ja varmasti luen kirjojaan jatkossakin.