Jenny Colgan: Ihmeitä kesätaivaalla

Lukemattomien lista lyheni yhdellä, kun sain kirjastosta varaamani Jenny Colganin Ihmeitä kesätaivaalla luettavakseni.  

Morag, joka on seurannut vaarinsa jalanjälkiä ja ryhtynyt lentäjäksi, palaa kotisaarelleen sairastuneen vaarin avuksi lentämään "Dollya", vaarin pientä potkurikonetta. 
Konetta lentää suomalainen Erno, Morag toimii lentoperämiehenä, mutta eräällä kuljetuslennolla Moragin on otettava kone haltuunsa ja laskeuduttava saarelle, jolla asuu vain mies, jonka he muutamaa viikkoa aiemmin sinne lennättivät.
Partaisen, äreän "erakon". 
Morag joutui jäämään saarelle, myrskyn armoille, pelastushelikopterin ottaessa Ernon ja Nalithan kyytiinsä. 

Löydettyään lopulta talolle Gregorin luo - asiat sujuvat ja eivät suju. Gregorin mielestä heillä ei ole mitään hätää, mutta Moragilla; hänen pitäisi olla muutaman päivän päästä Lontoossa työhaastattelussa. Edessä on unelmatyöpaikka Dubaissa ja unelmapoikaystävä...

Ken on Colganin kirjoja lukenut, tietää miten tarina päättyy. Kirjalle varmasti on tulossa jatkoa, sillä kirjan sisälehdellä lukee "Skotlannin taivaan alla -sarjasta". 

Niin kuin huomaatte, laina-aika oli vain kaksi viikkoa, joten tämän kanssa piti pistää töpinäksi ja jo aloittamani kirja pistää tauolle.

Tämän kanssa aloitus oli taas vähän takkuista ja sitten taas loppu.. loppu oli jotenkin töksähtävä.
Osittain lopun arvasi jo aika ajoissa, mutta oli siinä kyllä yllätysmomenttikin.

Edelleen jatkan Jennyn kirjojen lukemista; itse asiassa yhteen sellaiseen jo törmäsinkin eli Lukemattomien lista ei sittenkään lyhentynyt  😄

Eli kaikista pienen pienistä vaaleista miinuksista suosittelen tätä ainakin teille, jotka Jenny Colganin kirjoista olette tähänkin saakka pitäneet. 

Mark Twain: Huckleberry Finnin seikkailut

Samuel Langhorne Clemens, Mark Twain, (1835-1910) oli ensimmäinen Mississippi-joen länsipuolella syntynyt amerikkalainen suurkirjailija. 

"Mark Twainin elämä on kokonaisuutena katsoen miltei fantastinen seikkailukertomus. Tekee mieli sanoa, että senlaatuinen on mahdollinen ainoastaan Amerikassa, nimenomaan siinä Amerikassa, jota halkoo "Ol' Man River", jokien vanhus ja valtias, leveä Mississippi."

Muun muassa näin kirjoittaa Rafael Koskimies Mark Twain Huckleberry Finnin seikkailut -kirjan alkusanoissa.

Kirjan painos on vuodelta 1972 ja sen on suomentanut Jarkko Laine.
Kirjan englanninkielinen alkuteos ilmestyi vuonna 1884 ja suomennos sisältää koko alkuperäisteoksen lyhentämättömänä. 

Kirjailijan kuva: Jean-Pierre Meuer

Kirja tuli luettavakseni Lastu-kirjastojen Lukudiplomin kategoriasta Kielletyt/sensuroidut kirjat. Kirjastosta löytyi useita eri painoksia, joista valitsin lainattavaksi vanhimman, tämän vuonna 1972 painetun kirjan. Tein varauksen, jotta saisin kirjan tänne oman kunnan kirjastoon, mutta sainkin viestin sähköpostiin, ettei kirjaa ole saatavilla, se on kateissa. Haluaisinko seuraavan painoksen - olisiko ollut 1980-luvulta, tuo alkuperäinen toki jätetään varaukseen ja toimitetaan heti jos ja kun se löytyy. Kyllä ja kiitos. 

Eipä mennyt kuin pari viikkoa, kun sain ilmoituksen, että tämä kyseinen kirja on löytynyt ja noudettavissa. 

Tarinan lisäksi kirjassa kiehtoi Achille Siroyn kuvitus - vaikkakin Twain tyyli kirjoittaa, kuljettaa tarinaa ja kuvailla tapahtumia ja tilanteita kaikkineen toivat tarinan mieleeni kuin elokuvan. 

Leskirouvan ja neiti Watsonin yritys kasvattaa Huckista "kunnon" poika, Huckin elämä julman isän kanssa, pakomatka nti Watsonin Jim-orjan kanssa. Huijasiko kuningas ja herttua Huckia ja Jimiä - vai sittenkin toisinpäin? 
Hyväsydäminen Huck, lempeä Jim, kettuakin ovelampi Tom Saywer - ja mikä oli lopputulos?

Suosittelen lukemaan - sensuroituna tai sensuroimattomana. Minusta tässä alkuperäisessä, sensuroimattomassa painoksessa ei ollut mitään sellaista mitä ei voisi lukea; elettyä elämää ei voi sensuroida ja vaikka kyseessä ei olekaan historiankirja, se kertoo silti ajasta ja elämästä jota on eletty. 

Yoko Ogawa: Muistipoliisi

Yoko Ogawa on 62-vuotias japanilainen kirjailija, joka on julkaissut yli 40 teosta. Suomeksi niistä on käännetty vain kaksi, Professori ja taloudenhoitaja, joka löytyy kirjahyllystäni Pojalta lahjaksi saatuna.

Toinen suomeksi käännetty kirja on nyt lukemani kirja Muistipoliisi. 

Onko olemassa mitään mikä ei katoaisi? 
Samalla kun asiat katoavat: linnut, ruusut, kalenterit ja kartat - samalla häviää myös niiden muisto. 
Saaren asukkaista valtaosa ei edes huomaa, kuinka asia toisensa jälkeen häviää. 

Ne jotka vielä muistavat, joutuvat elämään alituisen pelon vallassa, sillä saarta hallitseva muistipoliisi tekee kaikkensa, että se mikä on kadonnut, säilyy kadoksissa.

Nuorelle kirjailijalle selviää, että hänen kustannustoimittajansa ei osaa unohtaa ja haluaa suojella häntä. Hän päättää riskeerata kaiken ja piilottaa R:n taloonsa. 
Jospa menneisyys ei katoaisikaan, kun hän saisi käsikirjoituksen valmiiksi?

Kirjaa lukiessa oli välillä pakko pysähtyä miettimään "entä jos?"  
Se mihin meidän maailmamme ilmastonmuutoksineen ja muineen on menossa - voisiko kirjan tapahtumat tulevaisuudessa todellakin joskus olla totta?

Myös se, mistä kirjailijan käsikirjoitus kertoo?

Toivon Yoko Ogawan kirjoja käännettävän lisää; Antti Valkama ja Markus Juslin osaavina kääntäjinä toivottavasti jatkavat työtä - muitakin osaavia kääntäjiä varmasti löytyy. 

****************
Valokuvien katoaminen toi elävästi mieleen loppukesän 2012 kun palasin kotiin sairaalasta melko lailla muistini menettäneenä. Elämästäni puuttuu vieläkin n. 3-4 vuoden pätkä epilepsiaan sairastumispäivästä taaksepäin. 

Kirjasta valokuvat muuttuvat valkoisiksi paperilapuiksi - ihmiset polttavat ne, niillä ei tee mitään. 

Minä kävin sairaalasta tultuani kymmeniä kertoja samoja, satoja valokuvia. Tunsin ihmiset kuvissa ja joistakin paikat missä kuvat oli otettu, mutta en tilanteita, tapahtumia, miksi kuvat oli otettu. Kuvilla ei ollut mitään merkitystä minulle. Ne olivat kuin valkoisia paperilappuja tietokoneella. Tuhosin kaikki kuvat tarpeettomina, turhina, merkityksettöminä. En kaipaa niitä vieläkään. 

Veera Vaahtera: Sopivasti sekaisin

Vielä ehti ennen kevään pihatöitä kuunnella yhden Paula Vanhatalon eli Veera Vaahteran kirjaa Celiasta. Onneksi lumen tulo loppui, niin pääsi pihallekin - tosin helteet sitten pakottivat sisätiloihin ja muihin hommiin 😉

Mutta ehdinpä kuitenkin kuunnella vielä 

Sopivasti sekaisin

Matleena Riikonen. Ura kirjastotoimenjohtajana. Mies koti-isänä ja kaksi kaunista lasta. Koti siistinä, ruoka laitettuna ja pyykit pestynä... Ei, ei ihan niin. Mutta ura, kaksi lasta ja koti-isä. Onnellinen perhe. 
Kunnes Matleena väsyy, kyllästyy, kun kotiovella vastaan tulee pyykkivuori, puhtaita astioita eikä vaatteita tahdo löytyä mistään ja se ruokakin... 
Ja töissä entinen paras ystävä riitelee nykyisen työparinsa kanssa ja Matleenan ratkaisu sivukirjaston sulkemiseksi kokonaan aiheuttaa lähes kaaoksen kaupungissa. 
Onneksi on Juhani, joka on tukena - luullen pääsevän turvaksikin. Mutta asioilla on tapana järjestyä.
Pyykkikoneen ja tiskikoneen käyttöopastus - onnellinen perhe... 

Veera Vaahtera: Sattumalta sinun ja Kevyesti kipsissä

 Pauliina Vanhatalon alter ego Veera Vaahtera oli toinen "keväänodottelu" kirjailija, jota kuuntelin Celiasta pihatöihin pääsyä odotellessa (ja tinnitusta peittääkseni). 

Vanhatalon omalla nimellään kirjoittamia kirjoja en ole lukenut/kuunnellut (vielä), mutta ovat lukemattomien kirjojen listalla, joka vain venyy venymistään - rupesin juuri miettimään, että kuinkahan vanhaksi minun pitääkään elää, että ehdin lukea kaikki listan kirjat. Lista kun venyy koko ajan 😄

Veera Vaahteran kirjoista olen esitellyt aiemmin Onnellisesti eksyksissä ja Rakkautta vahingossa, nyt ovat vuorossa 

Sattumalta sinun ja Kevyesti kipsissä

Sattumalta sinun

Karoliinan elämä on täynnä muutoksia: ero pitkäaikaisesta poikaystävästä, pätkätyö yliopiston filosofian laitoksella mielenkiintoisen työprojektin parissa.
Mitä kiivaammin Karoliina yrittää saada muutoksia aikaan yliopistolla projektin tiimoilta, sitä hankalammalta se tuntuu ja sitä vastahakoisempia muutoksen "kohteet" ovat. 
Ex-anoppi pistää kapuloita Karoliinan elämän rattaisiin ja kaiken kruunaa siiviliipalvelusmies Matias, jonka mielestä elämä sujuu helpommin ihan omalla painollaan...

Kevyesti kipsissä

Introvertti lukutoukka Lotta, kirjaston vahtimestari joka tauoilla piiloutuu vahtimestarikopin pöydän alle lukemaan, jää kotimatkalla auton alle lukiessaan kävellessään poistokuormasta pelastamaansa kirjaa.

Jalka kipsissä Lotta pärjäisi varmaan kyllä kotonakin, mutta.. yläkerran mummo on jättänyt hanan auki ja kaaos valmis! Vesivahinko ja Lotan kallisarvoiset kirjat, joita on asunto täynnä: pino siellä, pino täällä, hyllyjä siellä, hyllyjä täällä.
Kirjat on pakattava, pelastettava ja Lotan on muutettava remontin ajaksi sisarensa ja tämän avovaimon luo asumaan.

Pian Lotta huomaa myös olevansa keskellä ihmissuhdekiemuroita: Jiri vai Olle, Olle vai Jiri - ihan liian vaikeaa introvertille astua mukavuusalueensa ulkopuolelle..

Molemmat kirjat olivat viihdyttäviä, kuten edellisetkin Veera Vaahterat. 

Anneli Kivelä: Katajamäki -sarja

 Löysin Anneli Kivelän Katajamäki -sarjan jo monta vuotta sitten ja olen lukenut ja kuunnellut sitä moneen kertaan - ja tietenkin uuden osan aina mahdollisimman pian sen ilmestyttyä. 

Katajamäki on hämäläiseen maalaiskylään sijoitettu, romantiikalla ja huumorilla höystetty kirjasarja jossa on tällä hetkellä ainakin 16 osaa. 

Kirjat on tullut luettua/kuunneltua niin monta kertaa, että kylän ja läheisen Karimon kirkonkylän asukkaista on tullut jo tuttuja, melkein ystäviä. 

Kirjailija Anneli Kivelä; Wikipedia kertoo hänen nimekseen Anne Seppälä ja että hän täytti juuri muutama viikko sitten 85 vuotta! Viimeisin Katajamäki -kirja listan mukaan ilmestyi 2022 - hatun nosto ja kiitos hänelle.
Hän on siis eläkkeellä, ja asuu Wikipedian mukaan Hattulassa. 

Tuossa keväällä, siis kun kevättä ja alkavaa kesää odoteltiin, pihahommiin pääsyä odotellessa käsitöitä väkertäessä kuuntelin Celiasta Katajamäki -sarjaa alusta alkaen:

- Kotiin Katajamäelle
- Onnenkauppaa Katajamäellä
- Uusia tuulia Katajamäellä
- Katajamäellä kuohuu
- Salaisuuksia Katajamäellä
- Katajamäki yllättyy
- Köydenvetoa Katajamäellä
- Outo lintu Katajamäellä - tämä jäi kesken, sillä harmi kyllä lukija eläytyi liikaa 😟

Nämä ovat minusta sellaisia leppoisia luettavia/kuunneltavia. Kivelällä on taito kuljettaa lukija paikanpäälle kyläkauppaan, kyläkoulun opettajien asuntoihin ja koulun vintille jonka kautta voi oikaista iltakahville, Pihlajan torppaan, Päivikin tupaan - kaikkialle mistä hän kirjoittaa. 

Karin Smirnoff: Sitten menin kotiin

 Karin Smirnoffin Jana Kippo -trilogian viimeinen osa Sitten menin kotiin.

Kipon tila Smalångerissa on tyhjä; Broriakaan ei enää ole. 
Pastorisilas vaatii Brorin tuhkauurnan hautaamista Kukkojärvelle - hän voi vihkiä Brorin postuumisti raskaana olevan morsiamen kanssa; uskonyhteisöhän ei hyväksy aviottomia lapsia eikä vihkimättömiä naisia. 
Jana antaa periksi  - vai antaako sittenkään? Onko syntymätön lapsi sittenkään Brorin? 
Osa Kukkojärvenkin salaisuuksista selviää.

Saviukko -näyttelyssä Jana tapaa nuoren naisen, joka näyttää isänsä taideteoksen. Kivenveistäjä. Jana haluaa nähdä sen. Saa osoitteen ja lähtee etsimään miestä.

Jotta kipua ja tuskaa, väkivaltaa ja pahaa ei trilogiassa olisi tarpeeksi, palataan aikaan kun Jana oli nuori opiskelija ja seurusteli stevekingin kanssa. Väkivaltaa pahoinpitelyä hyväksikäyttöä. 
Anteeksiantoa? Ehkä. Paha saa (kai) palkkansa. 

Jana löytää lopulta kivenveistäjän. Jos luulin, että jokin asia tai jotkut ihmiset kirjassa olisivat "normaaleja" (mikä on normaali?), luulin väärin. Myös kivenveistäjällä on salaisuutensa, miksi hänen tyttärensä ei halua tavata isäänsä, miksi isä on ynseä häntä hoitavalle pojalle (työkseen), miksi sisarukset eivät pidä yhteyttä. 
Jana oppii kivenveiston, löytää kuvassa olleen taideteoksen, selvittää sen tarinan - ja ennen kuin isä ja tytär ehtivät tehdä kunnolla sovinnon, isä kuolee.

Kaikki Janan ympärillä tuntuvat kuolevan tai lähtevän pois. Missä on vika? Janassa? Vai elämässä yleensä?

Kaikesta julmuudesta, pahuudesta huolimatta trilogiassa on mielestäni kuitenkin myös rakkautta - se vain pitää löytää.

 

Vaikea kirjoittaa kirjasta paljastamatta siitä liikaa 😉

Ei sellaista kevyttä "aivot narikkaan" -luettavaa, jota kesällä suosin, mutta ehkä luen tämän trilogian joskus uudelleen - niin kuin mielenkiintoiset ja hyvät kirjat tapanani on. 

Karin Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen

Jana Kippo -trilogian toinen osa Viedään äiti pohjoiseen jatkaa samalla tyylillä kuin ensimmäinen osa. 
Kuten ensimmäisen osan (Lähdin veljen luo) luettuani kerroin, Smirnoffin kirjoitustyyli on erikoinen, mutta siihen tottuu. 

Kipon sisarusten, Janan ja Brorin äiti on kuollut ja hänet on vietävä haudattavaksi kotikyläänsä pohjoiseen Kukkojärvelle. 
Sisarukset lähtevät matkaan kohti Muorin kotipaikkaa, Muori tulee perässä Nordinin ruumisautossa, kohti kylää josta he eivät tiedä mitään. 

Jos ei Janan ja Brorin elämä Taaton ja Taaton teoilta silmänsä sulkevan Muorin kanssa ollut helppoa, Smalångerissa, kylässä jossa kaikki tunsivat toisensa ja tiesivät toistensa pimeätkin puolet, ei ollut elämä Kukkojärvellä ollut sen parempaa - eikä ollut sitä vieläkään.

Bror löysi viinan sijaan uskon ja uskonyhteisön, päätti jäädä Kukkojärvelle. Jana löysi Jussin, Magdan, Kimmon.

Koko vierailu Kukkojärvellä oli kuin irvokas näytelmä. Pastorisilas -uskonyhteisön johtaja, jota kukaan ei uskaltanut vastustaa, teki mitä tahtoi.
Vain Jana uskalsi nousta Pastorisilasta vastaan, uhkailuista huolimatta.

Salaisuudet alkavat paljastua pikkuhiljaa. Bror on menossa naimisiin, mutta vihkiäisissä sulhasta ei näy ei kuulu - mitä on tapahtunut? Morsian on raskaana ja se on Pastorisilakselle kova paikka, mutta hän lupaa järjestää asian. Miten?

Trilogian kolmas osa Sitten menin kotiin on/oli tietenkin luettava.