Ragnar Jónasson: Pimeys

Pimeys on Ragnar Jónassonin Hulda -sarjan ensimmäinen osa. Sarja kulkee ajassa taaksepäin,sarjan toinen osa on Saari ja kolmas osa Sumu. 

Ei mikään uutuuskirja eikä -sarja, mutta osui minun käsiin vasta kevättalvella, pokkarina. 

Hulda Hermannsdóttirin pitkä ura on päättymässä, nuoret tulevat ja työntävät pätevän ja osaavan poliisin Reykjavikin poliisissa ennen aikaiselle eläkkeelle. 
Hulda päättää käyttää viimeiset työpäivänsä kadonneen nuoren turvapaikan hakijan tapauksen tutkimiseen - miettien samalla, onko olemassa rikoksia, joiden kohdalla voi tai on syytä antaa armon käydä oikeudesta.

Aika kuluu, kollegoiltakaan ei enää tunnu tulevan tukea eikä saavan apua, Hulda tuntee olevansa omillaan. Mutta hän ei aio antaa periksi. Ei tällä kertaa. Hän on joskus tehnyt virheen, nyt syyllinen on saatava kiinni. Hinnalla millä hyvänsä.

Ragnar Jónasson on islantilainen rikoskirjailija, kääntäjä ja juristi, joka asuu Reykjavikissa perheensä kanssa. Hän kirjoittaa kirjojaan sarjoina; yli kolme miljoona myytyä kirjaa 34 maassa 🤔 Hmmm... ei hullumpaa. 
Omien kirjojen kirjoittamisen lisäksi hän kääntänyt Agatha Christietä islanniksi. 


Pikkuhiljaa, Äidin ohjaamana ja opettamana (tämäkin) dekkareiden maailmaan sukeltamassa - tykkäsin tästä ja seuraavat osat; no odottamassa tietenkin. Voi kun se jono on niiiiin pitkä ja kasvaa koko ajan 😂

En osaa islantia, mutta suomen kieli vaikutti hyvältä, ainakaan se ei ärsyttänyt. Ja - nyt taitaa lukemisesta olla niin pitkä aika, että muisti saattaa hyvinkin tehdä tepposet, mutta kyllä siinä ihan viihdyttävää sanailuakin välillä oli.





2 kommenttia:

  1. Onko kirja miten karu ja/verinen? Olen näitä dekkareita miettinyt, mutta en vielä ole tullut niihin tarttuneeksi. Islanti miljöönä kyllä on kiehtova ja Satu Rämön dekkarit olen lukenut. Jossain arvosteluissa niitä on verrattu Ragnar Ĵonassoniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut raaka/verinen; näin "aloittelevan" dekkaristin näkökulmasta sopivan jännittävä, mutta ei liian pelottava. Ja seuraaviinkiin osiin jäi luettavaa - kaikki ei siis selvinnyt tässä..

      Poista

Kiva kun tulit käymään! Jätä joku merkki itsestäsi, mielellään jotain mukavaa :) En ole mikään kirja-arvostelija, kerron vain tykkäsinkö minä kirjasta vai en ja jos tunnen sinut, saatan osata sanoa, tykkäisitkö sinä :)