Kirja, jonka varmaan kaikki ikäiseni ovat lukeneet ja kirja, jonka nimeä on muutettu vuosien, vuosikymmenien aikana pari-kolme kertaa:
Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa.
En tiedä mistä olin saanut kuvan, että kirja kertoisi tarinan noin 9-12 -vuotiaista pojista, jotka ovat eksyneet/haaksirikkoutuneet - miten, en tiedä - autiolle saarelle ja joutuvat selviytymään siellä keskenään. Jonkinlainen Robinson Crusoe -tarina siis (jota myöskään en ole muuten lukenut), mutta päähenkilöinä lapset.
Mutta ei, eihän kirjan juoni ole sinne päinkään, vaan kyseessä on tyypillinen Christiemäinen "suljetun huoneen arvoitus".
Yksinäiselle saarelle on rakennettu loistohuvila ja sen omistajasta liikkuu erilaisia tietoja ja huhuja.
Kymmenen vierasta on saanut kutsun huvilaan, mutta kuka heidät on kutsunut ja miksi? Vieraat eivät tunne toisiaan.
Jokaisen huoneen seinältä löytyy vanha lastenloru kymmenestä pienestä neekeripojasta, joista yksikään ei pelastunut - loru kuulostaa pahaenteiseltä.
Ensimmäisenä iltana illallisen jälkeen vieraat kuulevat naapurihuoneesta Joutsenlaulun, äänen joka kertoo mistä murhasta heitä kutakin paikalla olevaa syytetään. Mutta miksi?
Loru alkaa käymään toteen, yksi toisensa jälkeen, säe säkeeltä, vieras vieraalta... Tunnelma tiivistyy..
Agatha Christie on itselleni tuttu vain elokuvista, mutta kirjan juonen kulku on niin tuttu: syyllinen on hän - ei vaan hän. Ei, syyllinen onkin hän, vai voisiko se sittenkin olla hän?
Ja kuten tuttua; tarina päättyy "yhteenvetoon", ketkä, kenen kanssa ja miten, kuka ja miksi.
Kirja on ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 1939 nimellä Ten little niggers/Kymmenen pientä neekeripoikaa.
Suomeksi kirja ilmestyi vuonna 1940 nimellä Eikä yksikään pelastunut, mutta vuonna 1968 siitä tehtiin uusi painos nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa (5. tarkistettu painos).
Vuonna 2003 kirjasta otettiin 23. painos ja nimeksi muutettiin jälleen Eikä yksikään pelastunut,
Agatha Christie on aateloitu Englannissa.
Hänen tunnetuimpia hahmojaan ovat neiti Marple ja Hercule Poirot.
Christie on kirjoittanut myös salanimellä Mary Westmacott
Pidin kirjasta ja luulen, että vaikka olen katsonut neiti Marpleni ja Hercule Poirotini moneen kertaan, nekin tipahtavat Lukemattomien listalle.
