07 maaliskuuta 2025

Maija Kajanto: Kardemummajoulu

 Maija Kajanto, viestinnän ammattilainen, joka ei osaa keittää riisipuuroa, on saanut valmiiksi Kahvila Koivu -sarjan, jonka viimeinen osa, Kardemummajoulu, on yhtä lämminhenkinen kuin sarjan muutkin osat.

Pyhävirran kylä ja sen asukkaat auttavat toisiaan aina kun apua tarvitaan, uudet asukkaat ja vieraat Hotelli Koivussa otetaan vastaan sydämellisesti. Niin myös kunnan Kahvila Koivun yläkertaan majoittavat vieraat. 

Kahvilan omistaja Krisse on asettunut Tomminsa kanssa uuteen taloonsa odottamaan joulua ja äitiysloman alkua. 
Ennen loman alku ehtii kuitenkin tapahtua monta "katastrofia", joista Krisse selviää ystävien ja kyläläisten kanssa.
Miten selvitä melkein-perutuista häistä? Kuka maksaa somevaikuttajan, muka-kirjailijan kuukauden laskun kunnalle majoittumisesta Kahvila Koivussa? 

Paras ystävä Heta näkee ympärillään vain täydellisen Pyhävirran ja kokee sen kipeästi. Krisse luottaa siihen, että Heta vielä löytää onnen - joka Pyhävirralta tai jostain muualta. 

Kuten muissakin Kahvila Koivu -sarjan kirjoissa, vauhtia ja tapahtumia riittää, kaikki osallistuvat.

Vain yhtä asiaa jäin kaipaamaan 🤷‍♀️

Hyvän mielen kirja, joka vei mukanaan Pyhävirralle, Kahvila Koivuun, Joulumarkkinoille, hääkoristeiden askasteluun.. 

Tähdet: ⭐⭐⭐⭐
Teksti: Maija Kajanto
Kannen suunnittelu: Kaisu Sandberg 
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 265

Maija Kajanto on Kahvila Koivu -sarjan lisäksi kirjoittanut Titta -trilogian, johon kuuluu
- Mittoja ja tilaustöitä
- Itsepä tilasit
- Kuin tilauksesta 

4 kommenttia:

  1. Tuli heti kardemumman ja joulun tuoksu nenään 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos en olisi ehtinyt jo varata kirjaa, olisin laittanut kirjan "joulukirjojen" listalle - niitä on jo kymmenkunta odottamassa tulevan joulun aluspäiviä, joskus sitten 😊

      Poista
  2. Vasta äskettäin luin tämän ja pidin paljon. Vähän haikea olo tuli kun oli viimeinen kirja tähän sarjaan, eikä saanut tietää vauvasta vielä kirjan lopussa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu; kun sarjan kirjoja luki, oli kuin olisi itsekin asunut Pyhävirralla ja nyt on kuin olisi muuttanut siellä pois. Eikä saatu tietä vauvasta mitään 😊
      Vai voisiko sittenkin olla niin, että joskus vielä saamme palata Pyhävirralle...?

      Poista

Kiva kun tulit käymään! Jätä joku merkki itsestäsi, mielellään jotain mukavaa :) En ole mikään kirja-arvostelija, kerron vain tykkäsinkö minä kirjasta vai en ja jos tunnen sinut, saatan osata sanoa, tykkäisitkö sinä :)

Heine Bakkeid: Meren aaveet

Heine Bakkeid, Meren aaveet Thorkild Aske, pahan puolelle päätynyt poliisi on juuri vapautunut vankilasta. Pidätetty virasta loppuelämäkseen...