Käsiini osui Liane Moriartyn viitisentoista sitten kirjoittama kirja Nainen joka unohti.
Takakannen tekstin perusteella aihe tuntui mielenkiintoiselta kaiken kaikkiaan, mutta erityisesti siitä syystä, että ajattelin pystyväni samaistumaan kirjan päähenkilöön Aliceen, joka kaatuu aerobic-treeneissä, loukkaa päänsä ja menettää muistinsa: kymmenen vuotta hänen elämästään katoaa hetkessä.
Alice on todellisuudessa 39-vuotias, mutta luulee olevansa 29-vuotias, odottavansa ensimmäistä lastaan ja remontoivansa taloa rakastuneena aviomiehensä kanssa.
Sairaalasta päästyään hänen on opeteltava "elämänsä" uudelleen: hän on eronnut ja keskellä huoltajuuskiistaa. Eronnut? Nickistä? Kolme lasta? Hänhän odottaa Rusinaa, heidän ensimmäistä lastaan?
Kaikki ystävät ja sukulaiset ovat kyllä huolissaan Alicen voinnista ja haluavat auttaa häntä, auttaa muistamaan asioita, mutta jostain syystä puheet kiertyvät aina Ginaan - ja loppuvat siihen. Kukaan ei kerro Alicelle kuka on Gina?
Kunnes suuren Megamarenkipiirakan leipomispäivänä Alice pyörtyy ja kaikki alkaa pikkuhiljaa selvitä Alicelle
Ajattelin todella voivani samaistua Alicen elämään, onhan omasta elämästäni kadonnut muutamia vuosia kokonaan - en edes osaa määritellä aikaa tarkalleen, ehkä 3, 4 tai jopa 5 vuotta sekä osia sieltä täältä.
En ole lukenut muita Liane Moriartyn kirjoja, mutta vaikka pokkarin kannessa on lainaus kulttuurikukoistaa.blogspot.fi -kirjablogista " Kirja, jota ei kesken voi käsistään laskea, mikä varoituksen sanana sanottakoon", niin minun täytyy sanoa, että laskin kirjan käsistäni useammankin kerran.
Tarinasta olisi voinut jättää helposti kolmasosan pois. Alicen siskon "kirjeet", kotitehtävät terapeutilleen olisi mielestäni voinut jättää pois, sillä ne eivät liittyneet kirjan aiheeseen mitenkään. Aihetta, jota kirjeet koskivat, ei olisi tarvinnut jättää kokonaan pois, mutta kirjeet olivat turhia ja jokseenkin pitkästyttäviäkin.
Ehkä joku uudempi Moriartyn kirja saa uuden mahdollisuuden joskus myöhemmin, kuka tietää.
Tähdet: ⭐⭐⭐
Teksti: Liane Moriarty
Kustantaja: WSOY,
Sivuja: 495
Luin tämän vuosia sitten englanniksi ja ihan tykkäsin, sellaine kevyehkö välipala. Oli siinä jotain ideantynkääkin siitä, että pitäisi muistaa elää tässä hetkessä enemmän eikä sellaista 'sitku'-elämää.
VastaaPoista