Roald Dahl: Henry Sugarin ihmeellinen tarina

Roald Dahlin "Henry Sugarin ihmeellinen tarina ja kuusi muuta" oli minulle valitettavasti lievä pettymys. 
Ne muutamat Roald Dahlin tarinat jotka olen joko lukenut tai nähnyt elokuvana, ovat olleet viihdyttäviä. Iloisia. Surullisia. Opettavaisia. Sarkastisia. Elämänmakuisia.

Henry Sugarin ihmeellinen tarina - siitä pidin ja se itsessään piti otteessaan tarinansa ajan. 
Varakastakin varakkaampi mies, jonka oma keksimä motto oli "Parempi ottaa lievät moitteet kuin hoitaa työläs tehtävä", oli sitä mieltä, että työnteko on turhaa.
Henryn luettua tarinan intialaisesta miehestä, joka näkee ilman silmiä, hän päättää opetella tuon taidon - sillä voisi ansaita lisää, lisää rahaa. 

Mutta kuinka sitten käykään; oman omaisuuden kasvattaminen ei tunnukaan enää hyvältä. Ensimmäisten kasinovoittojen jälkeen rahan jakaminen muille tuntuu hyvältä ja poliisin käydessä ovella; Henry on aiheuttanut liikennekaaoksen heittelemällä seteleitä parvekkeeltaan, hän saa ajatuksen... Sen toteuttamiseksi hän tarvitsee avukseen kirjanpitäjäänsä ja vielä myöhemmin maskeeraajaa.

Henry Sugar - oman aikansa Robin Hood?

Netflixiltä löytyy tästä tehty lyhytelokuva, jossa Henry Sugaria esittää Benedict Cumberbatch, sen ajattelin katsoa. 

Kirjan muut tarinat

* Poika joka puhui eläinten kanssa 
- kirjan ensimmäinen tarina ja tätä lukiessa odotin kirjalta vielä paljon: Pieni poika pelastaa ison, vanhan kilpikonnan puhumalla niin kilpikonnalle kuin isälleen ja hotellin johtajalle, jotta kalastajien pyytämä kilpikonna vapautettaisiin takaisin merelle
* Peukalokyytiläinen
- peukalokyytiläinen - vaiko sittenkin taskuvaras...
* Mildenhallin aarre
- peltoa kyntäessä löytyy aarre, roomalaisten hopea-astioita ja kaksi kummilusikkaa. Lain mukaan löydöstä pitää ilmoittaa poliisille palkkion maksamiseksi, mutta...
* Joutsen
- tämä tarina oli se, jonka jälkeen olin laittaa "kirjan kannet kiinni".
Kaksi nuorta poikaa, lintujen ampumista, kolmannen pojan julmaa kiusaamista.. Tästä tarinasta en löytänyt mitään hauskaa, sarkasmia, opetusta - en mitään muuta kuin ilkeyttä, pahuutta, julmuutta. 

Koska kirjasta oli kuitenkin "nimikappale" vielä lukematta, luin tuon itse Henry Sugarin ihmeellisen tarinan  ja yritin vielä sinnitellä viimeisetkin tarinat 
* Onnenkantamoinen  ja
* Lastenleikkiä

En kuitenkaan saanut enää minkäänlaista otetta noihin viimeisiin tarinoihin ja kun oltiin sopivasti menossa kylille ja muut kirjaston kirjat olit jo palautettavissa, nappasin kirjanmerkin pois kirjan välistä ja palautin tämänkin kirjan. 

Tästä kirjasta jäi vähän ikävä maku, kun kuitenkin tiedän, että Dahlin kirjat ovat viihdyttäviä ja niitä tavallisesti luen hymy huulilla. 
Ei tämä viimeiseksi Roald Dahlin kirjaksi jää, tämä ei nyt vain napannut. Seuraava sitten.

Jenny Colgan: Aamuruskoja ja uusia alkuja

 Marisa Rossi kärsi isoisänsä kuolemasta lähtien ahdistuneisuushäiriöstä. 
Kun ennen iloinen ja seurallinen, muille kokkaamisesta rakastava Marisa vetäytyi omaan huoneeseensa eikä ystävän ja kämppäkaverin houkuttelusta huolimatta suostunut enää osallistumaan yhteisiin illanviettoihin ja teki vain etätöitä - ystävä tarjosi (=pakotti) Marissalle ratkaisun. 

Caius järjesti hänelle asunnon, pakopaikan Moun Polbearnen vuorovesisaarelta. Hänen enonsa Reuben oli rakennuttanut saarelle mökkejä, tarkoituksenaan perustaa mökkikylä, josta vuokrata mökkejä turisteille - ja ehkä saada saarelle lisää asukkaita, olihan hän juuri laittanut rahaa kouluun..

Yksinäisyyttä, rauhaa- sitä Marisa toivoo, mutta se tuntuu mahdottomalta, kun viereinen mökki on vuokrattu omalaatuisella, karhumaiselle venäläiselle pianonsoitonopettaja Alekseille. 

Aleksein avulla ja saarta riepottelevan myrskyn jälkeen, kun kaikki ovat kantaneet kortensa kekoon vaurioiden korjaamiseksi Marisa alkaa pikkuhiljaa uskaltautua ulos kuorestaan. Kun vielä kylän leipomo ja Polly kaipaavat pelastajaa, avautuu Marisalle lopulta uusi elämä - eivätkä tulevat vastoinkäymiset enää vedä häntä samanlaiseen mustaan kaivoon, kuin isoisän kuolema. 

Jostain syystä ei Colganin kirja tällä kertaa tahtonut "lähteä lentoon", ei samalla tavalla kuin aikaisemmat kirjat - olisiko vähän häirinnyt se, että kirja alkoi uudella päähenkilöllä, Marisalla ja lyhyesti hänen tarinallaan ja sitten yhtäkkiä hypättiinkin taas Mount Polbearneen, jossa Marisan tarinan ohessa käytiin läpi vanhojen tuttujen murheita ja iloja? 
Kun taas vastaavasti Koti pikkusaarella -sarjassa oltiin täysin eri ympäristössä ja eri henkilöiden elämässä. 

Enpä tiedä, mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä paremmin lukeminen alkoi sujua ja tunnustan, taisi vanhan Pöllön silmät joissain kohti vähän kostuakin 😉

Maija Kajanto: Sahramisyksy

 Maija Kajannon Kahvila Koivu -sarjan kolmas osa Sahramisyksy tuli kuunneltua heti edellisen osan, Taatelitalven perään. 

Krissen ja Tommin kesäloma ja samalla pakusta rakennetun retkeilyauton koeajo on lopuillaan ja paluu Pyhävirralle edessä. 
Edessä on myös uusi syksy, uusia alkuja monella taholla. 
Uuden kunnanjohtajan myötä tulee kuntaan uusia kehityssuunnitelmia, Kahvila Koivun ja hotellin arki kukoistavat. 
Kummallinen tulipalojen sarja saa kuitenkin kuntalaiset varpailleen: kuka ja miksi? Jokaisella lienee omat epäilyksensä syyllisestä, kunnes Heta, Krissen paras ystävä, pääsee syyllisen jäljille ja syyllinen saadaan kiinni. 
Sitä ennen on koettu iloja ja suruja, on mietitty tulevaisuutta, tehty päätöksiä monella eri taholla ja...

Krisse pitää hotellilla alakoululaisille leivontakerhoa, mummo kiertää Kuisman kanssa retkeilyautolla Suomea ja Lofoottien kautta Ruotsiin kunnes syksyn pimetessä palaa kotiin. Krissen äitikin ilmestyy Pyhävirralle - moni asia Krissen elämässä ehtii muuttua ennen kuin syksy taas alkaa kääntyä talveksi.

Samaa tuttua ja leppoisaa Pyhävirtalaista elämää, vaikka tuhopoltot elämää sekoittivatkin. 

Kirjassa on useita ruoka- ja leivontaohjeita, kaikissa mukana sahramia - johtuu kai siitä, ettei Kajanto itse ole koskaan oppinut käyttämään ruuanlaitossa sahramia.

Painetussa kirjassa ruoka-/leivontaohjeet ovat ihan ok; lukiessa niiden ohi voi helposti hypätä ja palata sitten kun on kirjan lukenut tai sitten kun tuntuu siltä, että nyt ohjetta voisi kokeilla. 
En tiedä muista, mutta ainakin Celian äänikirjoja kuunnellessa ohjeiden ohi "kelaaminen" on hankalaa: kelaus tapahtuu x sekunnin pätkissä eli kelaat eteenpäin, sitten vähän taaksepäin jne. No, pikkujuttujahan nuo on. 

Sitruunakevättä odotellessa; laitoin varaukseen ihan painettuna kirjana. Jonnekin sijalle 195 jäin 😄

Maija Kajanto: Taatelitalvi

Maija Kajannon Taatelitalvi on Kahvila Koivu -sarjan toinen osa.

Ensimmäisessä osassa, Korvapuustikesä, Kristiina "Krisse" Kivimaa saa tarpeekseen työstään isossa ravintola-alan yrityksessä, hyppää bussiin ja matkustaa mummon luo Keski-Suomeen, Pyhävirran kylään. 
Auttaminen mummon Kahvila Koivussa on terapiaa Krisselle, jota elämä on murjonut monin tavoin ja kesä kuluu kuin siivillä.

Taatelitalvi tuo talven ja joulun Pyhävirralle. Kylään alkaa virrata turisteja lähellä olevan laskettelurinteen ansiosta - ja kukapa ei tahtoisi viettää aikaa rauhallisessa maalaismaisemassa. 

Virkavapaalla olevaa kunnanjohtaja Tommi on kadonnut jäljettömiin ja Krisse kaipaa häntä. Juuri kun hän luuli löytävänsä rinnalleen jonkun - se joku katosi jäljettömiin...
Mummollakin on omat menonsa ja kun hän lopulta kertoo uutisensa, yllättyy Krisse täysin eikä osaa sanoa mitäään. Paras ystävä on matkalla toisella puolen maapalloa..

Krissen järven rannalle avaama hotelli pitää Krissen ja isän vierailullaan mukanaan tuoman Jennan mukavan kiireisinä, mutta joulu... sähkökatko meinaa pilata niin Krissen, Jennan, mummon kuin Krissellä kahvilassa töissä olevan, raskaana olevan Maisankin maalaisjoulun - mutta lopulta kaikki päätyy vielä parhain päin.

Tämä oli taas sellaista mukavaa, leppoisaa luettavaa; sellaista tarinaa johon olisi halunnut itsekin sukeltaa mukaan. 

Kuuntelin kirjan Celiasta, lukijana Pinja Flink. Vähän toisenlaista lukijaa olisin toivonut, mutta kyllä tämän kirjan näinkin kuunteli.

Kahvila Koivu -sarjaan kuuluu vielä 
Sahramisyksy
Sitruuunakevät
Kardemummajoulu (15.11.2024)

Lisäksi Kajanto on kirjoittanut Titta -trilogian, jonka osia ovat
Mittoja ja tilaustöitä
Itsepä tilasit
Kuin tilauksesta

Maija Kajanto on v. 1978 Hämeenlinnassa syntynyt kirjailija, toimittaja ja viestinnän asiantuntija joka asuu Helsingissä. Perheeseen kuuluu avomies ja yksi lapsi. 

Jenny Colgan: Jouluvaloja ja takkatulen rätinää

 Pollyn, Hucklen ja Niilo-lunnin elämä Cornwallin Mount Polbearnessa jatkuu rauhallisena. Niin rauhallisena kuin elämä "melkein" saarella voi jatkua, kun ystävinä ovat Reuben ja Kerensa.

Kerensa on Pollyn paras ystävä, naimisissa ja rakastaa miestään Reubenia enemmän kuin mitään. Reuben on Hucklen paras ystävä ja upporikas - ja uskoo olevansa maailman napa. 
Onnellisessakin avioliitossa on huonot hetkensä ja yhden sellaisen hetken seurauksena Kerensa ei uskalla täysin siemauksin nauttia raskaudestaan. 

Uskouduttuaan lopulta Pollylle, vannotettuaan ettei tämä kertoisi asiasta Hucklelle, Pollyn asiat tuntuvat menevät solmuun.
Mennäkö vaiko eikö mennä naimisiin, tehdäkö vaiko eikö tehdä lapsia ja sitten jossain kohtaa Kerensan salaisuus lipsahtaa Pollylta Hucklelle. 

Kaiken surun ja murheen ja riitojen ja itkujen keskellä Polly leipoo; pitää saarelaiset tuoreessa leivässä, leipoo kakut joulumyyjäisiin, Reubenin ja Kerensan joulujuhlaan..

Tuttua ja leppoisaa, viihdyttävää Jenny Colgania, jonka parissa viihtyi alusta loppuun. Yhtään ei haitannut vaikka jossain vaiheessa rupesi tuntumaan tutulta ja toden totta, olen lukenut kirjan joskus muutama vuosi sitten aiemminkin.

Kirja kuuluu siis minulla niihin, joiden kanssa viihdyn hyvin, odotan malttamattomana seuraavaa osaa tai tässä tapauksessa kirjailijan uutta sarjaa ja voin lukea kirjat useampaankin kertaan, kun en välttämättä muista kirjan tarinaa nimen perusteella.
Se ei ole miinusta kirjoittajalle, päin vastoin - uppoan tarinaan niin syvälle, että kirjan nimellä ei ole väliä ja koska tarina on saanut otteeseensa, ote myös pitää. 

Kesken jäi.. Lydia Davis: Kafka valmistaa päivällistä

Lukudiplomi 2024, sarjasta Runoja ja lyhytproosaa, valitsin 

Lydia Davisin Kafka valmistaa päivällistä.

Jos en olisi seurannut Lukudiplomin julkaisua netin välityksellä, katsonut vain listan kirjaston sivuilta, olisin sivuuttanut koko sarjan. Lukudiplomin esittelyssä kirjasta luettiin muutamia hyvin lyhyitä novelleja ja ne saivat minut kiinnostumaan siitä - hyvin valittuja novelleja siis. 

Novellit on valittu ennen suomentamattomista novellikokoelmista Break It Down, Almost No Memory, Samuel Johnson is Indignant, Varieties of Disturbance, ja Can't and Won't. 
Novellit on valinnut kirjan suomentaja Aki Salmela.

Osa kirjaan valituista novelleista oli vain muutaman rivin mittaisia, sivun mittaisia, oli myös pidempiä.

Harmi kyllä, petyin. Tai, en varmaan vain jaksanut lukea tarpeeksi pitkälle päästäkseni niihin novelleihin joita olisin ymmärtänyt 🤷‍♂️

Kirjassa ei varmastikaan ole mitään vikaa - joku muu saa siitä sen mitä sillä haetaan, tai jotain. 

En löytänyt yhtään kirjablogia jossa kirjasta olisi kirjoitettu, kertoneeko se siitä jotain. Ehkä, ehkä ei, eihän täällä kaikki lukijat sentään ole.  

Mutta; voihan olla, että tämä on sinun kirjasi? 

"Kari Hotakaisen Sanavalinta on kirjan toinen kustantaja yhdessä Siltalan kanssaIsoisoäidit unohtuvat juhlien ajaksi porstualle. Tuore äiti yrittää sisäistää elämässään tapahtuneen mullistuksen. Autokilpailussa voittavat hitaimmat ja kärsivällisimmät kuljettajat.Lydia Davisin vähäeleiset ja kielellisesti ekonomiset novellit - jotkut vainmuutaman virkkeen mittaisia - kuljettavat lukijan mustan huumorin saattelemana yllättäville ja paikoin surrealistisillekin poluille kohti ihmisyyden kummallisimpia ilmentymiä. Novellien aiheita lähestytään lähes kliinisellä selkeydellä ja järjellä, mutta henkilöhahmojen kautta lukijaa muistutetaan siitä, että elämä ja kieli ovat täynnä epäjärjestystä ja sekasortoa"

Lainaus Suomalaisen Kirjakaupan tuotekuvauksesta. 

********

Siitä alkaen, kun opin lukemaan, olen ollut sitä mieltä, että kun kirjaan tartutaan, kirja myös luetaan loppuun, vaikka sitten sana päivässä, mutta luetaan, kun on kerran aloitettu.

Nyt olen oppinut antamaan periksi; jos ei tarina "lähde lentoon", niin ei sitten. Mutta kaikille kirjoille pitää antaa mahdollisuutensa. Minun käsissäni jokainen kirja saa 100-150 sivua aikaa näyttää, onko siitä minun kirjaksi. Jos ei sinä aikana päästä sinuiksi, niin sitten luovutan. 

Sama juttu on tv-sarjojen kanssa: pari jaksoa voin katsoa, mutta jos ei ota tuulta alleen, niin ei.

Liina Putkonen: Unohdettujen unelmien kirjasto

"Jos elämä ottaa, niin se myös antaa, kun vain osaa ottaa vastaan" 

Lainaus Liina Putkosen kirjasta Unohdettujen unelmien kirjasto, joka on ensimmäinen osa Putkosen Kielokoski -sarjaa. 
Kesken jääneen kirjan tilalle kaipasin jotain uutta, kevyehköä ja kotimaista. Ja kirjan käteen, ei kuunneltavaa tällä kertaa. 

"Elämä antaa ja kantaa, kun sen antaa kantaa"
Niin tapasi sanoa Aina Varjorannan äiti. Ainasta elämä kuitenkin vain otti sen jälkeen kun äiti oli kuollut syöpään. Maattuaan vuoden äidin kuoleman jälkeen äidin olohuoneen pehmeällä matolla, hän oli vihdoin noussut ja uskaltautunut lähtemään ulos, pois, pois Helsingistä. 

Hän hakee, ja saa paikan kirjastonhoitajaksi maaseudulle, Kielokoskelle, vanhaan ruukkikylään. Kevät on koittanut.
Päästyään perille äidin Kleinbussilla herra Spunkin kanssa, äidin vanhan takkuturkkisen koiran kanssa, paljastuu Ainalle, että kirjasto onkin kirjoista riisuttu jumppasali. 

Ainalla on iso työ saada kirjastosta taas kirjasto, mutta auttavia käsiä ilmestyy suunnasta jos toisesta, vaikka uusi esimies tuntuu ensitapaamisella melkein pelottavalta - ja katoaa saman tien, saatesanoin, suunnilleen "tee mitä lystäät". 

Samalla kun Aina alkaa palauttaa kirjastoa takaisin kirjastoksi, hän tutustuu ruukkikylän historiaan, vuosikymmeniä sitten palaneeseen kartanoon, kirjastoon kuuluvaan puutarhaan ja siellä oleviin pieniin pronssipatsaisiin - joista yhden nimi on Ylva-lii.. Sama kuin Ainan kolmas nimi. Aina Oma Ylva-lii. 

Ainan kesä kuluu kirjaston, ruukin ja oman historian selvittämisessä..

Mukavaa, sujuvaa kerrontaa, jota olisi voinut lukea paksummankin kirjan verran - mutta kun asiat selviävät, ne selviävät. 

Kielokoski -sarjan seuraavat osat ovat: 
- Varastettujen hetkien puutarha
- Hiljaisten tarinoiden tupa

Toinen osa näytti olevan jo tilattuna kirjastoon, joten laitoin sen varaukseen, onhan meitä jo kolmisen kymmentä jonossa 😊

Liina Putkonen on v. 1973 Oulussa syntynyt, sittemmin helsinkiläistynyt toimittaja ja monipuolinen kirjailija, jonka esikoiteos Jäätynyt tyttö voitti vuonna 2016 Rikos-Kniga -kilpailun. Rikospoliisi Linda Fors palasi vielä kirjassa Palava poika tutkimaan rikosta Turun saaristo, mutta Liina  Putkonen ei palannut dekkareiden pariin enää sen jälkeen, kun oli saattohoitanut ystävänsä Saijan - hän ei halunnut eikä voinut kirjoittaa enää lisää kuolemaa.

Kirja Unohdettujen unelmien kirjasto alkaa Liina Putkosen ystävän Saija von Hellensin runolla.

Ai niin. "Kaikki osaavat laulaa. Avataan suu ja lauletaan" 🎼🎶